sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Palikoita

Meidän talotyömaalla tehtiin väliseinien rungot liimapuusta. Siitä hommasta jäi tähteeksi iso kasa n. 10 - 20 cm pitkiä pätkiä. Keräsin ne talteen kun jo heti ne nähdessäni ajattelin, että noistapa saisi aikaan mukavat palikat. Lainasin isän pöytäsirkkeliä ja tein palikoista eri kokoisia pätkiä ja suorakulmioita. Liimapuu sopii minusta tämmöiseen tarkoitukseen oikein hyvin, koska jokaisen palikan neljä sivua on niin mukavan näköisiä kun niissä näkyy eri kerrokset selvästi.















Palikoiden kulmat ja reunat pyöristelin hiekkapaperilla niin, että eivät ole teräviä (oli muuten pirun iso työ). Jos olisi ollut aikaa mennä vaikka kansalaisopiston puutyökurssille niin olisi ollut paremmat vehkeet käytössä ja saanut aikaan enemmän muotoja, mutta menee nämä näinkin. En tosin sitten tiedä onko näissä käytetty liima minkälaista myrkkyä, jos vaikka joku lapsi erehtyisi näitä suuhunsa tunkemaan... Palikoiden maalaukseen käytin netistä löydetyn ohjeen mukaan tekemiäni värejä. Niihin tuli pellavaöljyä, vettä, munanvalkuaista ja väriaineiksi mausteita ja mehua. Niissä ei siis pitäisi ihmeempiä myrkkyjä olla ja luonnonvärit sointuu mukavasti toisiinsa. Tosin värit eivät ole kovin kirkkaita ja varsinkin vihreät sävyt haalistuivat lähes olemattomiin aika pian kuivumisen jälkeen.















Pakkasin valmiit palikat vanhaan puulaatikkoon ja jätin odottamaan lapsivieraita. Ja jos ei tule vieraita, niin leikin sitten vaikka itse!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti