perjantai 25. toukokuuta 2012

Peitto Puro batikista

Virkkausta edelleen. Tein siskontytölle YO-lahjaksi torkkupeiton erivärisistä Puro Batik -langoista. Yhdestä kerästä tein aina yhden ison mummonruudun, johon tuli 17 kerrosta.


















Joka kerästä jäi tähteeksi sen verran lankaa, että sain niillä pätkillä yhdisteltyä ruudut toisiinsa. Tein yhteensä 20 ruutua eli peitosta tuli 4 X 5 ruudun kokoinen. Mittaa sille tuli noin 150 cm x 190 cm. Ulkoreunaan virkkasin vielä yhdestä kerästä reunuksen. Kaikkiaan lankaa meni siis 21 kerää. Virkkaaminen oli yllättävän nopeaa kun ei koko ajan tarvinnut päätellä.


















Olin kuvitellut, että puro batik on kovinkin suosittu lanka ja että sitähän on joka paikassa, mutta kevään aikana se hävisi kaikkialta. Eli jouduin tilaamaan osan keristä netistä kun en älynnyt jo alun perin ostaa tarpeeksi lankaa. Ihme juttu kun näin kiva lanka häviää myynnistä, onko se joku sesonkituote?

lauantai 5. toukokuuta 2012

Lakalla posliiniin

Ostin askarteluliikkeen loppuunmyynnistä Charlotta -merkkistä posliiniliimalakkaa. Ja arkistojen kätköistä kaivoin siskon vanhoja, posliinimaalaukseen tarkoitettuja laattoja ja pari korupohjaa. Niillä testailin lakkaa ja kiinnitin niihin servettejä. Servettejä onkin muuten vino pino, kun on jo vuosien ajan kaikista kahvitteluista tullut niitä kerättyä.

















Tekniikka lakan käytössä oli oikeastaan sama kuin decoupage -lakan kanssa. Serviettejä en kyllä saanut mitenkään suoriksi kun ovat niin juuttaan ohuita, jonkin verran jäi väkisin ruttuja ja ilmaa alle. Vaan haitanneeko tuo mittään. Lakkakerrosten kuivuttua poltin työt ohjeen mukaan 140 asteisessa uunissa 90 min. Ainakin lakkapurkin kyljessä luvataan, että sen jälkeen pitäisi kestää vaikka pesukoneessa pesemisen. Polttamisenkin jälkeen työn pinnassa näkyy siveltimen jäljet, vaan haitanneeko loppujen lopuksi sekään. Kun en ihan tarkkaan tiedä miltä lopputuloksen pitäisi näyttää, niin en osaa sanoa onnistuiko, mutta ainakin pinta tuntuu kestävältä. Nyt tarttis enää keksiä mihin noita laattoja käyttäisi. Koruista toki saa ihan kivat riipukset, tosin niissä kyllä servettien rypyt ja siveltimen jäljet näkyy erityisen selvästi.