sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Emalointia

Ostin jo joskus talvella emalointivärejä ja kuparisia korupohjia. Tarkoituksena oli emaloida koruja sähkölieden päällä. Tekivät semmoista joskus Strömsössä. Ostin kuitenkin vahingossa semmoisia värejä, joille pitää olla enemmän lämpöä kuin sähköliedellä saa. Muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen laitoin värit ja pohjat odottamaan parempaa aikaa...

Nyt kaivoin ne esiin ja päätin kokeilla tohon kanssa. Ensin ripottelin siivilän läpi värejä korupohjille. Värit oli aika kalliita, joten ostin vain kolmea väriä, keltaista, sinistä ja punaista. Mutta sekoittamalla niistä kai saisi aikaan vaikka mitä. Ja värit ovat tosi riittoisia, tällä määrällä pärjään varmaan loppuikäni:)















Varsinaisen kuumentamisen tein ulkona metallikehikon päällä. Puhalsin toholla altapäin. Värijauheen sulaminen kesti muutaman minuutin.















Lopputulos oli kahtaanlainen. Pari onnistui ihan hyvin, kolme ei ihan niin hyvin. Huonommin onnistuneissa oli ehkä vähän liian paksulti jauhetta tai sitten tohotin liian läheltä. Keltainen väri myös tuntui sulavan huonommin kuin muut. Korujen takapuoli meni tohotuksesta vähän nokiseksi, joten korut pitää putsata toiselta puolen ennen kuin voi ripustaa vaikkapa kaulaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti