perjantai 28. tammikuuta 2011

Korvakoruja

Päätettiin kaverin kanssa mennä kirppikselle myymään lauantaina, ajatuksena päästä eroon ylimääräisestä rojusta. Ajattelinpa sitten laittaa kiertoon myös ylijäämähelmiä ja -korunosia. Tekaisin siis muutamat korvakorut, jospa noita joku vaikka ostaisi. Kiva olisi näitä helmitöitäkin silloin tällöin tehdä kun vaan joutaisi.



maanantai 17. tammikuuta 2011

Huovutettu kännykkäkotelo

Virkkailin Novitan Puro langasta mummonruutuja. Huomasin kyllä jo heti virkatessa, että lanka ei tämmöisessä työssä pääse kunnolla oikeuksiinsa kun värit eivät noin pienessä määrässä ehdi juuri vaihtua. Mutta en viitsinyt purkaa, joten jatkoin virkkuuta. Tein yhteensä kymmenen ruutua, viisi kumpaakin koteloa varten.















Sitten yhdistin ruudut letkaksi ja lopulta yhdistin reunat niin, että yksi ruutu jäi kotelon kansiläpäksi. Toiseen koteloon virkkasin reunoihin lisäkaistaleet niin että siitä tuli vähän isompi. Tosin lisäkaistaleesta tuli myös lisäsaumat, jotka ei huopuneet niin hyvin. Kaulahihnat virkkasin myös molempiin. Lopuksi tökkäsin tekeleet koneeseen 60 asteeseen ja ihan hyvinhän nuo huopui. Mutta joku muu lanka olisi ehkä ollut tähän tarkoitukseen parempi niin värit olisi tulleet nätimmin esille. Ja toisesta tuli myös niin iso, että se sopisi hyvin jollekin 90-luvun kännykälle.

keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Kaulahuivi pompulalangasta

Kävin taas alelankoja ostelemassa. Ja kun kerran joulun aikaan neulomisen makuun pitkästä aikaa pääsin niin pitihän sitä jatkaa. Makasiinista mukaan tarttui pari kerää Madame Tricote mustaa bombom -lankaa ja pari kerää Novitan Puro -lankaa kanervan värisenä.

Pompulalankaa piti ensin vähän pyöritellä kun en keksinyt miten sitä oikein neulotaan, mutta googlestahan se apu löytyi. Kokeilin ensin Novitan ohjeella, jossa neulotaan yksi silmukka jokaisen pompulan väliin. Minusta siitä ei tullut kiva vaan ihan liian harva, joten purin. Sitten löysin netistä neuvon tehdä joka väliin kaksi silmukkaa ja heti tuli parempi. Langan menekki on kyllä näin tehtynä aika paljon suurempi, mutta lopputuloskin on paljon paksumpi, nätimpi ja lämpimämpi. Tekeminen oli myös tosi nopeaa. Päätteleminen taas oli aika hankalaa, mutta tein viimeisen rivin niin, että neulottuani aina kaksi silmukkaa vedin lopun langan niistä läpi. Vähän työlästä, mutta lopputulos oli suht OK. Kaulaliinaan meni kaikkiaan kaksi kerää lankaa (eli yhteensä 200 g). Liinan pituus on n. 140 cm ja leveys n. 18 cm.

Työstä tuli minusta sen verran mukavan tuntuinen ja näköinen, että taidan ostaa lisää pompulalankaa. Ehkä vähän iloisempia värejäkin voisi kokeilla. Tämä liina menee "kiertoon", kun osallistuin facebookissa semmoiseen käsityöhaasteeseen, jossa viidelle ensimmäiselle kommentoijalle luvataan joku itse tehty käsityö. Siispä, beware girls!





















Vihreänkin tein! Ja punaisen myös, mutten ehtinyt kuvata ennen kuin annoin eteenpäin...

tiistai 4. tammikuuta 2011

Pukinkonttiin

Pukinkonttiin tuli tehtyä kaikenlaista. Varpu -langasta virkkasin samanlaisen hartiahuivin kuin jo tuolla aiemmin, eri värisen vain.



















Viime aikoina ei juuri ole tullut neulottua, parit kynsikkäät kuitenkin sain aikaiseksi. Musta-vihreät tein ihan tavallisesta Seitsemän veljestä -langasta ja värilliset Seitsemän veljestä Polkka -langasta. Puikkojen koko 3 ja silmukoita 44. Toisissa ranneosa on tehty yksi oikein, yksi nurin, toisissa kaksi oikein, kaksi nurin.





































Hiuskiinnikkeen kirjalin valmiin, kankaalla päällystetyn soljen päälle. Oli vähän työläs tehdä kun neulaa ei voinut pistää työn läpi nurjalle puolelle, vaan piti aina satuttaa se oikeaan kohtaan oikealle puolelle. Mutta ihan mukava siitä kuitenkin tuli, ostin jo alesta pari uuttakin solkea työpohjaksi. Soljen kaveriksi tein samoista helmistä ja napista riipuksen. Kuvista tuli valitettavasti tosi huonot kun niitä sisällä, kiireessä ja pimeässä otin:(




























Käsityörikasta uutta vuotta kaikille!

lauantai 4. joulukuuta 2010

Decoupagea

Aloitin decoupagetyöt heittämällä roskiin vanhan lakkapurkin, jonne mönjä oli kovettunut pohjalle. Pitäis harrastaa useammin... Täältä käpylästä en tietenkään saanut uutta lakkaa, joten käytin aluksi äidiltä pöllittyä servettilakkaa. Ja kun pääsin maalikylille käymään niin ostin 500 ml purkin koville pinnoille tarkoitettua kunnollista decoupage koristelakkaa. Olipa muuten hieman hinta noussut siitä kun edellisen purkin ostin! Roskiin laittamani purkin kannessa oli hantalappu 8,90 € ja tästä uudesta jouduin kärsimään 19,50 €. Tosin olihan siitä edellisen ostosta jo vuosia vierähtänyt ja uuden purkin ostin Hesan keskustasta, eli ehkä siinä oli keskustalisää. Mutta kallista anyway.

Ensin päällystin kenkälaatikon sen Tiimarin servettilakan avulla. Se oli aika ohutta lakkaa, mutta varmaan serveteille ihan ok. Minulla oli kuvina googlen kuvahaulla etsittyjä vanhoja leffajulisteita. Tulostin ne väritulostimella ihan tavalliselle kopiopaperille. Kyllä nekin servettilakalla tarttui, mutta pinnasta ei tullut kovin kovaa vaikka laitoin useamman kerroksen. Ja yhteen laatikkoon kului melkein koko 45 ml purkki.
















Tämän vanhan peltikaapin päällystämiseen käytin sitten jo sitä uutta lakkaa. Ensin putsasin maalin liasta ja ruosteesta ja oioin pahimpia lommoja. Kuvien kiinnityksen jälkeen lakkasin päälle muutaman lisäkerroksen ja pinnasta tulikin mukavan sileä ja kova. Koska kaappi oli alun perin aika kärsinyt ja kolhuilla ja maalikin paikoin lähtenyt, päällystin myös sisäpuolen hyllyt, että niistä tuli siistit. Olin aika tyytyväinen lopputokseen ja kun lakkaakin jäi vaikka kuinka paljon, niin ehkäpä jatkan näitä kokeiluja.



maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulua odotellessa

Vähän jo rupesi jouluttamaan. Vääntelin rautalangasta sydämiä ja koristelin ne ohuemmalla langalla ja helmillä. Ja tuon sykkyräsydämen tein sukkapuikon ympärille kieputetusta rautalangasta ja helmistä Ihana -lehden ohjeen mukaan. Tuli kyllä vähän liian sydämellisiä ja pinkkejä omaan makuun, mutta tästä se lähtee. Kuvat vääristää töiden mittasuhteita, kolmen sydämen teoksen korkeus on n. 30 cm ja sykkyräsydän on vain n. 4 cm kokoinen.




















Pallot tein kiertämällä lankaa pullon ympärille parikymmentä kierrosta. Sitten kiinnitin renkaat toisiinsa kahdesta kohtaa ja auoin niin että niistä tuli pallo. Sitä ennen kiinnitin pallon sisälle helmen ja alapuolelle toisen. Pallojen halkaisija on noin 5 cm. Menkööt vaikka joulukuuseen.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Korusetti

Teinpä taas pimeiden iltojen iloksi vähän helmihommia. Ostin Kuopion uuden SPR:n Kontin avajaisista monta pussia erilaisia nappeja jä käytin niitä näiden töiden "aiheina". Rannekoruun liimasin viisi nappia (joista olin pihdeillä poistanut toisen puolen kiinnityslenkit) ja rakentelin niiden ympärille kuviot. Korun kiinnityksestä tuli heiman huono, kun kiinnitin lukon toisen pään vahingossa liian "tiukkaan" niin että lukon kiinnipainaminen on aika työlästä. Tämän saman virheen tein jo kerran aiemminkin mutta ei sitä näköjään kerrasta opi... Rannekorun sisäpintaan kokeilin ensimmäisen kerran mustaa, hyvin muokattua nahkaa ja totesin sen oikein hyväksi. Laitoin säämiskäpuolen ulospäin. Tiedä sitten miten hiostava nahka on rannetta vasten, mutta se selviää käytössä. Tosin tähän koruun tuli myös pieni mittavirhe niin että se on omaan ranteeseen vähän liian tiukka.







Rannekorun kaveriksi tein kaulariipuksen ja sormuksen. Jos vaikka pikkujouluun näihin sonnustautuisi? Korvakorutkin voisi tehdä, mutta niistä taitaisi tulla niin painavat, että ei vanhan korvat kestä.