Jatkoin syksyllä aloittamaani hiuskorujen tekoa. Tilasin Villihelmestä hiuskampoja, joiden reunassa oli reikiä. Ensin ompelin kampaan tarkoitetut koristeet kiinnin kankaaseen ja sitten kiinnitin kankaan kammassa oleviin reikiin. Vallan helppoa. Kolme erilaista jaksoin väkertää ja ne kaikki onnistui mielestäni ihan ok. Tosin harvoin tuommoisia kampoja varmaan tulee käytettyä kun en oikein ole nutturaihmisiä.
Ensimmäisen koristeluun käytin tummanpunaista huopaa ja punaisia puuhelmiä.
Toiseen kampaan tein koristelut farkkukankaasta, sinisistä napeista ja helmistä.
Kolmenteen tein kukan valkoisesta kankaasta ja reunoille kiinnittelin valkoisia nappeja ja helmiä.
Kertoilen täällä tekemistäni käsitöistä sikäli kun ehdin ja muistan. Minulla on yleensä joku käsityö käynnissä koko ajan, mutta joskus se saattaa jäädä nurkkaan odottamaan pitkäksikin aikaa. Eli valmista tulee kun tulee, jos tulee.
lauantai 7. joulukuuta 2013
torstai 5. joulukuuta 2013
Emalointikurssilla
Olipa kerrankin tyhypäivä miun maun mukkaan:) Oltiin siis työporukalla Taito Pohjois-Karjalan emalointikurssilla. Oli ihan superkivaa!
Pari vuotta sitten jo testailin emalointia, mutta ilman oikeanlaista uunia tulos oli vähän heikohko. Mutta tänään homma luisti ja tulosta syntyi. Kurssimaksuun kuului opetuksen lisäksi emalointivärit ynnä muut tarvikkeet sekä erilaisia korupohjia. Tuossa alla koko työporukan parhaimpia aikaansaannoksia.
Ja omia parhaita töitä tässä seuraavaksi. Taitokeskukselta voisi kuulemma vuokrata sitä emalointiuunia. Pitänee vuokrata ja laittaa ne omatkin aiemmin ostetut värit uudelleen käyttöön.
Myöhemmin...
Käytiin vielä kaveriporukalla toisen kerran emalikurssilla:)
Siellä tein muutaman korun lisää.

lauantai 12. lokakuuta 2013
Russian retro
Silittelin taas vähän muovipusseja kiinni kankaaseen. Taannoiselta Venäjän reissulta toin matkamuistomyymälässä kaupiteltuja, venäläisillä retrokuvioilla kuvioituja pusseja. Hinta oli 10 ruplaa kpl eli muutamia kymmeniä senttejä. Kaksi pusseista tarttui silitettäessä hyvin ja siististi kiinni kankaaseen, kolmas (tuo keltakukkainen) ei oikein silittämisestä tykännyt. Sen osalta jälki oli huonoa enkä sitten siitä tehnytkään mitään.
Toisesta pussista tein pari kännykkäkoteloa ja toisesta vähän isomman passipussin. Ompelu on helppoa kun muovin ja kankaan yhdistelmä ei purkaudu. Noin pieniä vetoketjuja tosin oli hieman hankala saada hankituksi. Onneksi oli muutamia vanhoja jemmassa ja Sastan tehtaanmyymälästä sain muutaman lisää. Mutta ihan sopivat on vielä hakusessa.

lauantai 5. lokakuuta 2013
Säärystimiä
Sisko kävi iloisessa itänaapurissa ja toi tullessaan Kostamuksesta ihanan värisiä lankoja:) Olivat väittäneet villalangoiksi ja siltä ne kyllä tuntuvatkin. Yksi vyyhti painoi noin 300 g, eli yhteensä lankaa on lähes kilo. Tosin eivät ole ihan tasalaatuisia vaan toiset ovat paksumpia ja toiset ohuempia. Vaan sepä ei menoa haittaa.
Langantuojalle tein säärystimet tuosta tummemmasta oranssista. Puikkojen koko 3,5 ja silmukoita 64. Aika paksut tuli kun lanka on niin paksua, mutta eipähän palele! Kuva on siskon miehen ottama, itse en muistanut kuvata.
Ja vaaleammasta oranssista tein samalla mallilla ja samoilla puikoilla säärystimet toiselle siskolle. Lankojen paksuusero näkyi lopputuloksessa, näistä tuli jonkin verran isommat vaikka silmukkamäärä oli sama. Mahtuu alle vaikka villasukka... Vielä olisi työn alla samanlaiset itselle tuosta vihreästä langasta.

torstai 15. elokuuta 2013
Hiuskoristeita
Etsin kaupasta mieleistä hiuskukkaa, en löytänyt. Itsehän se piti rueta mokomia vääntämään. Ja kun tein yhden niin sitten toisenkin ja muutaman lisää... Toiset enemmän, toiset vähemmän onnistuneita. Osa meni omaan käyttöön, osa jakoon sisarusten tytöille ja muillekin.
Käytin kaikenlaista mitä kaapeista löytyi: kankaita, nauhoja, nappeja, helmiä, jne. Ja netistä tilasin muutamia erilaisa pinnipohjia (Villihelmi) ja kampauskiinnikkeitä (PinniMinni). Ihan mieleisiäni kiinnikkeitä en tosin onnistunut löytämään. Haussa olisi semmoiset toista päätä kohti kapenevat kiinnikkeet, jollaisia on kaupasta ostettavien hiuskukkien takana. Mikähän liike sellaisia myynee?
Kukkien teko-ohjeita on netti pullollaan, etenkin englanniksi löytyy jos vaikka minkälaista ohjetta. Eli enpä ala tekotapoja tässä esittelemään. Pinnit kiinnitin kukkiin ihan vaan ompelemalla. Nuo "hauenleuka" kiinnikkeet pujotin huopapalaan tehtyjen reikien läpi ja liimasiin kiinni kukan takapuolelle. Hiuskoruja tehdessä koin myös ahaa-elämyksen siitä, että Pinterest on käsityön tekijän uusi paras ystävä:) Jos asia kiinnostaa, niin kannattaa googlettaa vaikka "homemade hair accessories" niin johan löytyy vaikka mitä!

sunnuntai 11. elokuuta 2013
Virkkausurakka
Kesän virkkuu-urakka venyi vähän isommaksi. Taito lehden numerossa 3/2013 oli ohje neliöistä virkatulle matolle ja sitä rupesin soveltamaan. Käytin kaikkia vanhoja jämäkuteita, tarkoituksena päästä eroon epämääräsisistä pikkukeristä. Aika hyvin se onnistuikin:) Ainoastaan uloimman kerroksen harmahtavan kuteen ostin Käsityökeskuksen alekorista. Vaikka jämäkuteet olivat vähän eri paksuisia, niin ei se oikeastaan haitannut. Keskimäärin sain aikaan melko samankokoisia neliöitä.
Aluksi oli suunnitelmissa tehdä neljän neliön matto, mutta kun jämäkuteita oli niin paljon niin päätin tehdä isomman. Tein lopulta kymmenen neliötä. Tosin niissä on vain kahdeksan kerrosta eli vähemmän kuin ohjeessa. Uloimmaksi virkkasin jokaiseen neliöön vielä yhden kerroksen kiinteitä silmukoita. Ja kun olin yhdistänyt neliöt niin virkkasin vielä koko maton ympäri yhden kerroksen kiinteitä silmukoita. Kokoa matolle tuli noin 90 x 230 cm. Paikkaa ei ole vielä mietittynä, mutta voisi sopia mökille.

keskiviikko 3. heinäkuuta 2013
Tuunattu polkupyörä
Köijäsin miehen mummolan navetan perukoilta vanhan fillarin, ajatuksena tehdä siitä itselle sopiva kauppakassi. Pyörä on merkiltään Tunturi Luxus ja oisko jostain 60-luvulta? Alkuperäiset osat on aika hyvin tallessa, mutta satula on jossain vaiheessa vaihdettu uuteen. Satula tosin menee vielä jossain vaiheessa vaihtoon, ei ole oikein takamusystävällinen malli tämä nykyinen. Ohjaustangon kädensijat vaihdoin nyt kunnostuksen yhteydessä kun olivat niin pahasti rikki. Kaikkineen pyörä oli kuitenkin aika hyvässä kunnossa, kellokin toimii. Ja Neuvostoliitossa valmistetut renkaat oli ihan ehjät:) En kyllä tiedän oliko ne alkuperäiset.
Ensin purin pyörän osiin (miehen lievällä avustuksella, oli hankala purettava kun kaikki mutterit oli niin ruosteessa). Sitten alkoi hillitön puhdistus. Autoharjalla, tiskiharjalla ja hammasharjalla kun hinkkasin, niin lopulta tuli aika puhdasta. Pahimpien töhnien irrottamiseen käytin bensaa ja lopuksi vielä putsasin rungon ja kaikki osat asetonilla. Ja rasvasin rasvausta kaipaavat osat. Harmittaa vietävästi kun en älynnyt kuvata pyörää ennen putsausta, tässä kuvassa putsattu pyörä osina. Tässä se jo näyttää ihan pyörältä, vaikka huono kuva onkin.
Sitten alkoi maalaus. Kävin ostamassa suihkutettavaa automaalia, hinta 12 € per purkki. Värinä sammalenvihreä. Ois tietysti voinut olla joku vähän värikkäämpikin, mutta ajattelin, että semmoinen rupeaa pidemmän päälle tympimään. Oli niin kyty päästä maalaamaan, että en jaksanut odotella tyyntä ilmaa. Niinpä maalailain tuulella ja ulkona ja senhän tietää, että suurin osa maalista oli jossain muualla kuin pyörässä... Jouduin siis ostamaan toisenkin purkin, varmaan sisällä maalatessa yksi purkki olisi riittänyt. En muutenkaan ollut kovin taidokas maalari ja sain aikaan jonkin verran valumajäliä, mutta ei ne pahemmin haittaa. Ja kuka niin lähelle tulee, että näkee ne valumajäljet, on jo selkeesti pyörävaras. Maalauksen jälkeen pistettiin taas pyörä kasaan.
Seuraavaksi oli vuorossa koristeluvaihe:) Näin Drops designin facebooksivuilla kuvia ihanista polkupyörän helmasuojista ja semmoinenhan oli saatava! Virkkaamaan siis. Ohjetta ei ollut, katsoin vain kuvaa ja yritin tehdä suunnilleen sen näköistä. Lankoina käytin vanhoja puuvillalangan jämiä sekä kirpparilta ostetuista pitsiliinoista ja vanhasta neuleesta purettuja lankoja. Mustaa lankaa jouduin vähän ostamaan. Kaikki langat oli vähän eri paksuisia, mutta ihan hyvin virkkuu silti onnistui. Käytin kaksinkertaista lankaa ja koukkua no 3.
Helmasuojan tekemistä varten tein paperista "mallikappaleet", että sain oikean kokoiset palat virkattua. Toinen puoli oli hieman haastava kun siellä oleva ketjunsuojus on hankalassa kohdassa. Helmasuojan virittely paikalleen oli sekin aika työlästä, mutta onnistui jotenkuten. Ostin pyörään myös uuden kauppakorin ja sen reunaan virkkasin samoilla langoilla koristeen.
Kyllä tästä tuli niin mahottoman hieno! Ei tosin ole mikään sadekelin polkupyörä, vaan kukapa sitä sateella viitsiikään fillaroida.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)