lauantai 28. toukokuuta 2011

Uusi look tarjottimille

Haalin taas kamaa kirpparilta. Pari tarjotinta yhteishintaan 20 senttiä tarttui mukaan. Ei niinkään siksi että olisin tarjottimia tarvinnut, vaan koska arvelin niiden olevan otollisia pohjia decoupagella leikkimiseen.















Kirjaston poistomyynnistä taas ostin kolme "Kaunis maailma" -nimisen, maantietoaiheisen kuvakirjasarjan kirjaa (osat Aasia, Afrikka ja Amerikka). Julkaistu 1960-luvun alussa. Hintana euro per kirja. Saattaa joskus myöhemmin harmittaa, että käytin kirjoja kuvien lähteenä ja brutaalisti turmelin ne saksilla. Tai ehkä kuitenkaan ei... Mutta ainakin kirjoista näkee, että kylläpä maailma on kovasti muuttunut vajaassa 50 vuodessa. Mutta kirjan sivut olivat paksuhkoa liukasta paperia, joka tuntui soveltuvan varsin hyvin yhteen decoupage -lakan kanssa. Ruttuja tuli varsin vähän.















Leikkelin siis kirjoista kuvia yhden afrikka ja yhden aasia aiheisen tarjottimen verran. Amerikka jäi vielä odottamaan tulevia aikoja. Kiinnittelin kuvat tarjottimeen lakalla ja sitten aina lakan kuivuttua lakkasin uuden kerroksen. Yhteensä taisin laittaa neljä kerrosta lakkaa. Afrikassa kuvien sommittelu ei ihan onnistunut, mutta Aasiasta tuli jo ihan mukava.



lauantai 7. toukokuuta 2011

Koukulla, puikoilla ja neulalla

Kaikenlaista sekalaista on taas tullut väännettyä pitkin kevättä. Virkkuu hotsittaa jatkuvasti ja helmitöitäkin jaksaisi ehkä taas tehdä enemmänkin. Neulominen sen sijaan ei oikein sujunut eikä lopputuloskaan ihan tyydyttänyt, olisikohan johtunut siitä että lanka ei sitten ollutkaan ihan mieleistä.

Koreja tein limen värisestä matonkuteesta. Nämä taitaa mennä lahjaksi, itsellä alkaa olla koreista jo vähän ylitarjontaa. Tosin näiden teko on mukavaa kun ei vaadi paljon aivoja tai keskittymistä:) Paitsi jos kude on kovin kankeaa niin käyhän tämä vähän ranteeseen ja sormiin.
















Neulotussa huivissa lankana oli Sirmione -niminen sukkalanka. Aika ohutta ja vähän karheaa. Lopputulos oli hieman pisteleväinen, joten ei siis parasta mahdollista lankaa kaulahuiviin.




















Ostin kesän juhliin vaaleanruskean tunikan ja ajattelin tehdä sille kaveriksi korut. Rannerenkaan sain jo aikaiseksi, josko myöhemmin muutakin.

torstai 14. huhtikuuta 2011

Kuvia peltiin

Tuo aiemmin mainittu, kirpparilta ostettu (5 €) peltikaappi ja vanha peltipurkki (0,5 €) pääsivät käsittelyn kohteeksi. Tällä kertaa etsin netistä vanhoja julisteita ja mainoksia ja päällystin kaapin ja purkin niillä. Aina mainostamani Googlen kuvahaku on kyllä niin mahdottoman kätevä, sieltä löytää vaikka mitä. Esim. hakusanoilla "vintage poster" tai "art deco poster" löytyy niin kivoja kuvia, että tekisi mieli tilata julistekaupat tyhjiksi ja laittaa kuvat täyskokoisina omia seiniä koristamaan. Tyydyin kuitenkin toistaiseksi vain tulostamaan niitä vähän pienempinä versioina:)



















Käytin hieman isompia kuvia kuin viimeksi ja muutamassa kohti ne tahtoivat vähän "kupruilla" kun levittelin decoupage -lakkaa niiden päälle. Ja ehkä se johtuu myös siitä, että tavallinen kopiopaperi ei varmaan ole parasta mahdollista tähän tarkoitukseen. Joku ohuempi olisi varmastikin parmepi. En kuitenkaan ollut turhan tarkka ja kuivuessa rypyt melkein hävisivätkin. Lopputulos oli (ehkä kivempien kuvien vuoksi) edellistä kertaa parempi. Tosin voihan olla, että parinkymmenen vuoden päästä sitä ihmettelee miksi tuli noin siisti kaappi ja hieno purkki pilattua kaikenmaailman lakoilla ja kuvilla!

torstai 31. maaliskuuta 2011

Rintamerkkitaidetta

Löysin kirpparilta eurolla ison pinon 80- ja 90-luvun rintamerkkejä. Osa oli niin hilpeitä, suorastaan nostalgisia, että oli pakko ostaa. Kiinnittelin valitun otoksen merkkejä paksuun kanttinauhan pätkään ja ripustin vessan peiliin riippumaan. Koko letka ei mahtunut kerralla kuvaan, joten tekele on tuossa alla kahtena pätkänä. Samalla reissulla ostin myös vanhan peltikaapin, keksirasian ja peilin, niihin kenties palaan myöhemmin...

torstai 17. maaliskuuta 2011

Millefiori!

Innostuin taas vähän tuosta askartelumassasta. Joskus varmaan 15 vuotta sitten yritin tehdä millefiorihelmiä cernit -massasta, mutta niistä ei kyllä tullut oikein mitään. Värit sekoittui keskeneään pahasti. Surffattuani jonkun aikaa netissä ja katseltuani youtubesta hyviä ohjevideoita päätin taas yrittää. Ilmeisesti nuo massatkin on vuosien varrella jonkin verran kehittyneet. Netissä olevien ohjeiden mukaan näköjään Fimo on suositumpaa millefiorin tekoon, joten ostin pienen värilajitelman Fimoa. Ja lisäksi ostin terävän askarteluveitsen, vaikka mattoveitsen teriä kyllä olisi ollut itselläkin.

















Millefiorin teko itsessään on aika helppoa ja erilaisia ohjeita ja malleja on vaikka millä mitalla. Tein ihan yksinkertaisia kokeiluja eri väreillä. Helmiä tein jokusen, mutta enemmän ihastuin riipusten tekoon. Ja tietysti muutamia korvakoruja tein riipusten kaveriksi. Millefioripötköstä kun leikkasi siivuja ja laittoi vierekkäin ja kaulitsi päältä niin tuli mukavan näköistä levyä. Niillä levyillä sitten päällystin massan jämäpaloja. Pienestä määrästä massaa sai yllättävän paljon aikaiseksi ja tuo pieni Fimo -lajitelma varmaan riittää pitkäksi aikaa, jos nyt en ihan intoonnu. Osa tuotoksista onnistui paremmin, toiset vähän huonommin, mutta noin keskiverrosti olin ihan tyytyväinen:)





tiistai 8. maaliskuuta 2011

Koukkuamalla

Serkku osti syksyllä käsityömessuilta tunisialaisen eli kaksipäisen virkkuukoukun. Itse en vielä silloin sen päälle ymmärtänyt, mutta kun näin mitä ihanuuksia serkku sillä oli tehnyt niin piti äkkiä kipittää kauppaan. Virkkuukoukuksi aika tyyris kun maksoi 12 euroa, mutta eiköhän liene sen väärti. Koukun koko on 4, muuta kokoa ei täällä ollut saatavillakaan.






Langoiksi käytin vanhoja seiskaveljeksiä. Koukkuaminen on tosi helppoa ja mukavaa, tosin aika paljon hitaampaa kuin virkkaus tai neulominen. Lapasten tekoon meni monta iltaa. Päällepäin koukkuamisjälki on mukavan näköistä ja lupputulos paksua ja kestävän tuntuista. Ihan erilaista kuin vaikkapa neulotussa lapasessa. Koon määrittämiseen (ainakin tuolla nelosen koukulla) pätee näköjään suunnilleen sama kuin neuloessa, tein 43 silmukan aloituksen ja lapasista tuli melko sopivat keskikokoiseen miehen käteen. Oli niin kivaa että taidan tehdä näitä lisää! Ja kinnasneulakin pitäisi ostaa jossain välissä, se on vielä kokeilematta.



























Nämä toiset tein isälle. Muuten samanlaiset, mutta yläreunan päättely onnistui jo paremmin.



















Ja vielä yhdet siskon pojalle ylioppilaslahjaksi. Näissä käytin toisena lankana (Seitsemän veljeksen sijaan) tuparilahjaksi saatua, paikallisen lammastuottajan lankaa. Se olikin ihanan väristä ja tuoksuista:)
























Ja sitten vielä yhdet pienet kaverin vauvalle...

lauantai 5. maaliskuuta 2011

Taas pukkaa hartiahuivia

Vielä yksi hartiahuivi tuli väännettyä. Novitan Varpu -lankaa en enää saanut mistään, joten piti hankkia jotain muuta. Paikallinen pieni käsityömyymälämme on ottanut valikoimiin erilaisia ulkolaisia lankoja ja sieltä sitten valkkasin yhden. Okiteks Linate angora eco oli nimi ja sinivalkoisen version valitsin. 60 % näkyy olevan akryylia ja 40 % mohairia ja Turkissa on tehty. Ei ihan niin mukavan pörröistä kuin Varpu, eikä väritkään olleet ihan samalla tavalla minun makuun, mutta menettelihän tuo. Pari 100 g kerää ostin ja molemmat käytin. Virkkaamiseen käytin koukkua nro 3. Mallia ei ollut paikalla niin piti ottaa kuvat tuolien avustuksella.