Kertoilen täällä tekemistäni käsitöistä sikäli kun ehdin ja muistan. Minulla on yleensä joku käsityö käynnissä koko ajan, mutta joskus se saattaa jäädä nurkkaan odottamaan pitkäksikin aikaa. Eli valmista tulee kun tulee, jos tulee.
sunnuntai 16. joulukuuta 2012
Kakkuvuoka vääntyy lyhdyksi
Vanha kakkuvuoka pääsi kynttilälyhdyn virkaan. Joensuun Taitokorttelissa näin tämän tyyppisiä pari vuotta sitten, mutta nyt vasta ehdin itse kokeilemaan. Melkein kaikki ainekset oli jotain vanhoja tai kirpparilta ostettuja, nuo lasiset kuusenkoristeet sentään ostin askartelukaupasta. Tein piikillä vuoan reunaan ja pohjaan reikiä ja niihin kiinnitelin koristeet ja laitoin ripustuslangat. Kaikki käytetty lanka siis rautalankaa. Keskelle tein roikkuvan "lyhdyn" kynttilälle ja laitoin siihen pienen lasisen tuikkukupin. Ripustin komeuden keittöön ruokapöydän päälle, toimikoon samalla joulukoristeena.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hieno! Itse olen tehnyt kakkuvuoasta jäälyhtyjä :) Ehdotin eilen juuri miehelleni, että voisin kukkia istuttaa kakkuvuokiin...hän ei pitänyt ajatuksesta vaan sanoi, että ne vuoat voi ostaa kirpparilta :)...näin teenkin :)
VastaaPoista