Kertoilen täällä tekemistäni käsitöistä sikäli kun ehdin ja muistan. Minulla on yleensä joku käsityö käynnissä koko ajan, mutta joskus se saattaa jäädä nurkkaan odottamaan pitkäksikin aikaa. Eli valmista tulee kun tulee, jos tulee.
tiistai 24. elokuuta 2010
Helmikirjailun tuotoksia
Tämä helmikirjailuinnostus on jatkunut pitkin kesää ja muutamia tuotoksiakin on syntynyt. Rannekoruja ja yksi kaulakorukin. Varsinkin nyt kun illat ovat pimentyneet ja on satanut tuota kauan toivottua vettäkin niin on aikaa näpertää. Pääasiassa olen käyttänyt töihin vanhoja helmivarastoja ja jotain kirpputoreilta ostettuja nappeja, korviksia, tms. Joitakin pusseja siemenhelmiä ja paljetteja tilailin. Paljetit ovatkin aika käteviä kun niillä saa peitettyä isompia alueita aika nopeasti. Meidän pimeässä pirtissä ongelmana on se, että valo ei meinaa millään riittää näin tarkkaan työhön ja joskus istuskelenkin otsalammpu päässä. Ukkoa huvittaa:)
Ovatpa nättejä, on ollut varmasti kova työ tehdä.
VastaaPoista